sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Aherrusta


Tänään aloitin urakan josta en arvellutkaan selviäväni päivässä. Löysin taannoin sivuston, jonne oli keskitetysti  kerätty kaikki suomen seurantalot yhteystietoineen. Tai näin lienee ollut alkuperäinen ajatus. Ajatus on ollut loistava, valitettavasti lopputulos on jäänyt torsoksi.
Lähellekään 
kaikkia yhteystietoja ei löytynyt. Ja pahoin pelkään että osa tiedoista on vanhentuneita. Aika pitkälle minä kuitenkin tänään pääsin. Aloitin aamulla kymmenen maissa ja hetki sitten lopetin. Välillä pidin taukoa ja luin käsikirjoitusta. Kellon ympärys tuli kuitenkin taas aherrettua.
Minusta vanha seurantalo on mitä mainioin esityspaikka monologilleni.  Jos kaikki "hengissä" olevat talot kiertäisi, ei siinä taitaisi vuosi riittää?
Ai niin, se sivusto oli :
http://seurantalot.fi/kaikki
Edelleen on voimassa lupaukseni siitä että jos vihjaat minulle paikan jossa tuon monologin voisi esittää ja vihjeesi johtaa esityssopimukseen, saat vihjepalkkiona vapaaliput itsellesi sekä yhdelle ystävällesi/puolisollesi. Kiertämään lähden siis syyskuun kahdeksannen päivän jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti